Yksityinen päiväkoti Järvenpäässä Haarajoella

Kotirannan päiväkoti on perheitä lähellä oleva, innostava, kodinomainen yhteisö, jossa lapsi kohdataan omana itsenään.

Päiväkotimme on 1-6-vuotiaille lapsille tarkoitettu yksityinen päiväkoti, jossa on 28 kokopäiväistä varhaiskasvatuspaikkaa. Päiväkodin toimintaa pyörittää Kotirannan päiväkotiyhdistys ry.

Mukana lapsiperheiden elämässä jo vuodesta 1979

Kotirannan päiväkoti on perheitä lähellä oleva, innostava, kodinomainen ja vanhempia kunnioittava yhteisö, jonka tavoitteena on itseensä luottava ja hyvinvoiva lapsi, jolla on valmiudet pärjätä muuttuvassa maailmassa. Kotirannan päiväkoti on tarjonnut lähialueiden lapsiperheille laadukkaita ja tavoitteellisia varhaiskasvatuspalveluita jo vuodesta 1979.

Visiomme on onnellinen ja hyvinvoiva lapsi

Toimimme kodinomaisessa kasvuympäristössä.

Autamme ja tuemme lapsen yksilöllistä kasvua ja kehitystä, huomioiden lapsen kehitystason lisäksi hänen omat kiinnostuksen kohteensa.

Tavoitteena on yhdessä tekemällä ja kokemalla luoda lapselle innostava ja turvallinen ympäristö, jossa lapsi voi vapaasti kasvaa itseensä luottavaksi ja hyvinvoivaksi yksilöksi.

Osana Haarajoen kyläyhteisöä – osana luontoa

Kotirannassa iloitaan oppimisesta, opitaan arvostamaan toisiamme ja luontoa yhteistyössä lapselle tärkeiden ihmisten kanssa.

Toiminnassa hyödynnämme lähimetsikköä ja luonnonläheistä oppimisympäristöä. Luomme lapsille kodinomaisen ja turvallisen oppimisympäristön, jossa lapset oppivat elämysten ja kokemusten kautta yhdessä tekemällä.

Luonnossa liikkumalla opitaan kunnioittamaan luontoa, nauttimaan luonnon rauhasta ja ajattelemaan ekologisesti.